Siirry sisältöön

Trunsön saari

Trunsön saari sijaitsee eteläisellä Saaristomerellä. Saarella sijaitsee myös PSS ry:n vuokramökki Nuottatupa, ja aktiivisimman veneilysesongin aikana saarelle saapuvia vierailijoita auttaa saariemäntä.

Kuva: Jesse Jokinen

Aitoa saaristolaistunnelmaa ja upeaa luontoa

Saari on kasvillisuudeltaan monipuolinen ulkosaariston kohde, josta löytyy kalliorantaa, metsää, kanervanummea ja niittyä. Saaren linnusto on sekoitus ulko- ja sisäsaariston lintulajistoa.

Saari oli aiemmin ympärivuotisesti asutettu, mutta nykyään saarella ei ole enää vakituisia asukkaita. Trunsön asukkaat elivät satojen vuosien ajan kalastamalla sekä hylkeitä ja vesilintuja pyytämällä. Peruselintarvikkeiden saamiseksi saarella pidettiin muun muassa lehmiä, lampaita ja kanoja. Vielä nykyäänkin saarella laiduntavat kesälampaat. Huomioithan sen, jos retkeilet saarella koiran kanssa.

Pidä Saaristo Siistinä ry:n palvelut Trunsön saarella

Pidä Saaristo Siistinä ry on kehittänyt aktiivisesti Trunsön palveluita jo vuodesta 1998 alkaen. Tällä hetkellä yhdistyksellä on saarella:

Trunsön palvelumaksu

Palvelumaksun voi maksaa MobilePayllä numeroon 63626. Laita tällöin selitteeksi Trunsö. Vaihtoehtoisesti voit maksaa palvelumaksun PSS ry:n tilille FI42 6601 0010 5173 99. Laita myös tällöin viestiksi Trunsö.

  • 12 € PSS ry:n jäseniltä
  • 17 € muilta

Trunsö on mielenkiintoinen veneilykohde

Koordinaatit: 59°52,85′ P, 21°46,30′ I

Satamanro: 786

Karttasarja: D

Merikartta: 711

Vieraspaikkoja: 10-12

Kiinnitys: ankkuri

Kuva: Jesse Jokinen

Huomioitavaa kiinnittymisestä

Yksityinen henkilö tekee laituri- ja venevajaremonttia Trunsön rannassa. Pyydämme varovaisuutta alueella ja pahoittelemme remontista mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Veneilijöitä pyydetään huomioimaan, että laiturin kunto on heikentynyt ja kiinnittyminen tapahtuu omalla vastuulla. Veneellä saarelle saavuttaessa kiinnittymistä suositellaan yhteysaluslaiturin venevajojen puoleiselle sivulle. Rannassa ei ole poijuja, joten ankkurin käyttöön on hyvä varautua sekä huomioida laiturin lähellä oleva matala (katso kuva alla). Laiturin toinen sivu on varattu yhteysalusliikenteelle.

Kuva: Jesse Jokinen

Trunsön Saari

040 905 2551