Strategiamme
Toiminta-ajatus
Edistämme konkreettisin teoin meri- ja järviluonnon hyvinvointia, viihtyisyyttä ja turvallisuutta.
Mahdollistamme monipuolisilla Roope-palveluillamme kestävän vesillä liikkumisen.
Teemme kansallista ja kansainvälistä tutkimus- ja ympäristökasvatustyötä ja kehitämme kaikille sopivia toimintamalleja vesistöjemme tilan parantamiseksi.
Visio
Haluamme, että jokainen voi nauttia ja virkistyä Suomen vesistöjen äärellä tulevaisuudessakin.
Olemme maamme johtava kestävän vesistömatkailun asiantuntija, mahdollistaja ja kehittäjä.
Olemme arvostettuja merellä ja sisävesillä.
Toteutamme käytännön ympäristötekoja ja johdamme ympäristötyötä alueilla, joissa ihmisen vaikutus vesistöihin on nähtävissä.
Arvot
Ratkaisukeskeinen – Kun havaitsemme ongelman, etsimme siihen ratkaisun.
Edistyksellinen ja rohkea – Olemme kehityksen suunnannäyttäjä.
Ennaltaehkäisevä – Työmme kautta ehkäisemme ympäristöhaittojen syntymistä.
Vastuullinen – Huolehdimme jäsenistämme, toimintaympäristöstämme, työntekijöistämme, yhteistyökumppaneistamme ja tukijoistamme.
Strategiset tavoitteet
Yhdistyksellä on selkeä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa vesiympäristöön ja vesistömatkailuun liittyvissä kysymyksissä
Yhdistys on edelläkävijä saaristoalueiden jätehuollossa ja jätevesien käsittelyssä sekä ravinteiden ja materiaalien talteenotossa ja kierrättämisessä.
Yhdistyksen jäsenmäärän kasvattaminen ja rahoituspohjan laajentaminen
Yhdistyksen potentiaaliset jäsenet tavoitetaan ja yhdistyksen monipuolinen tukeminen mahdollistetaan. Yhdistyksen asiantuntijuuden ja osaamisen tuotteistaminen.
Projektien kautta kerätään tarpeellista tietoa ja kehitetään vesiympäristön kannalta kestäviä toimintamalleja
Monipuolisten projektien kautta pystytään rahoittamaan kokeiluja ja innovaatioita, joiden avulla voidaan sekä kehittää että terävöittää yhdistyksen tekemää työtä. Yhdistys tuottaa ympäristökasvatusta tukevia toimintamalleja ja tuo suomalaiseen yhteiskuntaan ympäristön kannalta hyviä toimintatapoja ja tarvittavaa tietoa.