Siirry sisältöön

Unohdettu osa Itämerta

Pohjanlahti unohtuu usein muun Itämeren varjoon, vaikka sen saaristo on maailmassa täysin ainutlaatuinen. Auta meitä taistelemaan Pohjanlahden roskaantumista ja rehevöitymistä vastaan.

Haluatko lahjoittaa yrityksenä?

Avullasi voimme nostaa Pohjanlahden pinnalle

Sinnittelemme Pohjanlahdella väliaikaisella huoltoaluksella. Auta meitä hankkimaan alus, joka selviytyy karikkoisista rantamatalikoista ja tuulisen avomeren aalloista.

Puhtaamman Pohjanlahden puolesta jo vuodesta 1982

Olemme pitäneet huolta Pohjanlahdesta jo 1980-luvulta lähtien. Ylläpidämme Pohjanlahdella noin 30 Roope-palvelupistettä, jotta arvokas ja erittäin haavoittuva pohjoinen osa Itämerta säilyisi puhtaana tuleville sukupolville.

Pohjanlahti on alueena täysin erityislaatuinen. Matalien saaristoalueiden ja myrskyisen avomeren vuoksi joudumme työskentelemään erityisrakenteisilla huoltoaluksilla. Tärkein työkalumme M/S Roope-Botnia on valitettavasti tullut väylänsä päähän. Olemme suuren haasteen edessä uuden aluksen hankinnassa.

Kaikkiin paikkoihin ei nykyisellä kalustolla pääse

Pohjanlahdella pohjoisin huollettava Roope-palvelupiste sijaitsee Oulun pohjoispuolella Iin Röytässä asti. Suurimmat ovat Mässkär ja Kokkolan edustan Tankar, jossa käy kymmenisen tuhatta ihmistä joka kesä. Tärkein työkalumme M/S Roope-Botnia on valitettavasti tullut väylänsä päähän. Kaikkiin paikkoihin emme väliaikaisella vuokrakalustollamme pääse.

Nostetaan yhdessä Pohjanlahti pinnalle!

Tee yrityslahjoitus

Pohjanlahtea uhkaavat muun Itämeren tavoin rehevöityminen, roskaantuminen, kemikalisoituminen, luontokato ja ilmastonmuutoksen monet vaikutukset.

Kertalahjoitus Pohjanlahdelle

Voit tehdä lahjoituksen suoraan Pidä Saaristo Siistinä ry:n tilille FI42 6601 0010 5173 99 (Ålandsbanken).
Kirjoita viestiksi yrityksesi nimi, lahjoitus, Pohjanlahti.

Jos tarvitset lahjoituksestasi laskun, tee lahjoitus alla olevalla sähköisellä lomakkeella.

Haluatko tehdä kanssamme laajempaa yhteistyötä?

Yrityksenä voit tukea konkreettista työtämme Pohjanlahdella paitsi kertalahjoituksella, myös tekemällä kanssamme laajempaa yhteistyötä. Lisätietoa yritysyhteistyöstä saat ottamalla yhteyttä varainhankintapäällikkö Anne Ala-Pölläseen.

Tiesitkö tämän?

Pohjanlahden ainutlaatuinen Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa luonnonperintökohde
kansainvälisellä Unescon maailmanperintölistalla. Siellä viimeisin jääkauden aiheuttama
maankohoaminen leimaa maisemaa, joka jatkaa muutostaan ja kohoamistaan edelleen.

Ota yhteyttä

Varainhankintapäällikkö

Anne Ala-Pöllänen

040 189 6406 anne.ala-pollanen@pssry.fi

Lue lisää