Mikael ”Mikki” Thodén tuntee Pohjanlahden karikkoiset rannat kuin omat taskunsa
Mikael ”Mikki” Thodén on kippari, joka on seurannut aitiopaikalta Pohjalahden meriluonnon ja veneilykulttuurin muutosta. Hän tuntee alueen karikkoiset rannat kuin omat taskunsa ja voisi puhua tuntikausia siian mädistä ja uuden M/S Roope-Botnian tarpeesta.
Mikki aloitti työnsä Pidä Saaristo Siistinä ry:n Pohjanlahden toiminta-alueella lähes kolme vuosikymmentä sitten, kun silloinen yhdistyksen aluepäällikkö Johan Asplund kutsui hänet kesätöihin. Vuoden 1996 kesä on jäänyt miehen mieleen vahvana. Se oli alkusoittoa pitkälle työuralle.
– Sehän oli heti mukavaa hommaa nuorelle miehelle. Meillä oli silloin vuoden vanha huoltoalus alla, ja roskaa oli Roope-palvelupisteissä melko paljon vähemmän kuin nykyään, Mikke muistelee.
Ensimmäisen kesän jälkeen vierähti muutama vuosi muissa merkeissä, mutta kokemukset aluksella antoivat kipinän. Mikki hoiti laivurin paperit kuntoon Rauman merimieskoulusta ja aloitti M/S Roope-Botnian toisena kipparina vuonna 2001 yhdessä Göran Ahlstrandin kanssa.
Kärsivällisyys on pitkän yhteistyön salaisuus aluksessa, jossa vietetään pienissä tiloissa tiiviisti aikaa maanantaista perjantaihin.
– Koska aloitimme yhdistyksen hommissa samaan aikaan, saimme yhdessä luoda oman työkulttuurimme tyhjältä pöydältä. Se on varmasti ollut yksi syy siihen, miksi yhteistyö sujui Göranin kanssa niin hyvin 19 vuotta – aina hänen eläköitymiseensä asti. Mutta kyllä sellainen kärsivällisyyttä vaatii, leppoisa Mikke kuvailee yhteisiä aikoja Göranin kanssa.
Mikael Thodén
”Joka päivä on huomioitava sääolosuhteet ja varauduttava yllättäviinkin muutoksiin.”
Kuva: Jaska Poikonen
Työtä luonnon ehdoilla
Pohjanlahden retkisatamaverkostoa rakennettiin aluepäällikön johdolla ja talkoovoimin 80-luvulta lähtien. Nykyään yhdistyksellä on lähes 30 retkipaikkaa huusseineen ja nuotiopaikkoineen Kristiinankaupungista Perämerellä sijaitsevaan Iin Röyttään. Näistä Mikin huoltokierrokseen kuuluvat kohteet Vaasan saaristosta Kokkolan Tankariin. Työparina kulkee tänä päivänä hänen poikansa Emil Thodén. Alus, jolla Mikke aloitti työnsä, tuli väylänsä päähän muutama vuosi sitten. Nyt työt sinnitellään väliaikaisella vuokra-aluksella.
Työpäivät ovat vaihtelevia ja olosuhteet haastavia. Merenkäynti, välimatkat ja kunnollisen huoltoaluksen puute vaikeuttavat työviikon suunnittelua.
– Joka päivä on huomioitava sääolosuhteet ja varauduttava yllättäviinkin muutoksiin. Avovettä on niin paljon, että aallokko voi nousta todella korkeaksi. Joka viikko ei mitenkään päästä kaikkiin kohteisiin, ja välillä on jouduttu kesken viikon jäämään ulkosaaristoon odottamaan parempaa keliä.
Mikki pitää työn monipuolisuudesta. Pojan kanssa kipparoidessa puhalletaan yhteen hiileen, ja tehtäviä vuorotellaan päivän aikana sujuvasti.
– Olen aina ollut kiinnostunut myös rakentamisesta. Varsinkin alkuaikoina nikkarointihommaa riitti, kun retkisatamaverkosta rakennettiin. Nyt olisi taas uudelleen kunnostettavaa, mutta sitä työtä on mahdoton tehdä tämänhetkisellä vuokra-aluksella. Ylläpidämme sen, mitä pystymme. Ykkösjuttu on, että saamme jätepisteet ja huussit hoidettua, Mikki painottaa.
Työtehtävät myös muuttuvat vuosien mukana. Talkookulttuurin kulta-aika on jäänyt taakse, veneily on lisääntynyt ja sukupolvenvaihdos näkyy venekunnissa.
– Roskan määrä jätepisteissä kasvaa vuosi vuodelta. Viime kesänä toimme yhteensä lähes 1 000 suurta säkkiä jätettä. Veneitä on tullut selkeästi lisää, ja ne ovat nykyään isompia luksusveneitä. Vaikka talkootyötä ei ole tällä hetkellä tarjolla, tuntuu siltä, että ihmiset olisivat siitä kiinnostuneita edelleen.
Työpäivän päätteeksi aluksen keittiössä kokataan päivällinen, hytissä rentoudutaan televisiota katsoen, ja yöpymiskohteesta riippuen pääsee myös saunaan.
Arjen sankareita ja hengenpelastajia
Lähes kolmikymmenvuotiseen työuraan mahtuu paljon hyviä muistoja ja kohtaamisia. Yksi kesän kohokodista on vuosittainen Saariston romunkeräys, joka toteutetaan yhdessä paikallisen jätehuoltoyrityksen kanssa.
Erityisesti Mikki pitää yhdistyksen jäsenten kanssa jutustelusta saarikohteissa. Palaute työstä onkin pääasiassa positiivista. Välillä miehistö joutuu hyvinkin kirjaviin tehtäviin.
– Merellä ei jätetä ketään pulaan! Kerran pelastimme yhden veneilevän perheen pitkän kesälomareissun aloituksen. He olivat huomanneet puhelimen laturin jääneen kotiin. Ei tarvinnut kääntyä takaisin hakemaan laturia, kun meiltä löytyi yksi ylimääräinen. Kerran taas autoimme 14-metrisen purjeveneen miehistön ukkosmyrskystä kuiville ja turvaan. Olivat ajaneet karille, ja saimme hätähuudon VHF-radiopuhelimella. Purjeveneen kävikin sitten vähän hullummin, Mikki muistelee.
Mikki kannustaa jäseniä tulemaan juttelemaan, kysymään ja kertomaan ideoistaan. Miehistö huomaa työssään, että esimerkiksi lajittelu on veneilijöille välillä vaikeaa. Erityisesti lasia voisi lajitella paremmin. Myös polttopuut voivat päätyä vääriin paikkoihin, ja joissakin satamissa laiturit omitaan pitkiksi ajoiksi. Näissä ja muissa retkisatamakulttuuriin kuuluvissa asioissa kipparit antavat mielellään vinkkejä ja neuvoja, jotta yhteiselo ja palveluiden taso retkikohteissa säilyisi koko kesän.
– Minulla on huoli, että kaikki eivät nyt tunnista meitä, kun joudumme ajamaan vuokraveneellä. Toivon aina, että ihmiset tulisivat rohkeammin juttelemaan tai soittaisivat, jos on jotain kysyttävää. Ei meitä tarvitse pelätä, Mikki naurahtaa.
Unohdettu osa Itämerta vaatii huolenpitoa
Pohjalahden ainutlaatuinen Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa luonnonperintökohde kansainvälisellä Unescon maailmanperintölistalla. Eikä syyttä. Siellä viimeisin jääkauden aiheuttama maankohoaminen leimaa maisemaa, joka jatkaa muutostaan ja kohoamistaan edelleen. Vesi on alueella murtovettä, ja siellä viihtyy sulassa sovussa merien ja makean veden lajeja.
– Pohjalahdella on aavaa, ja rannat ovat matalat ja kivikkoiset. Oma lempikohteeni huoltokierroksellamme on vanha armeijan paikka Norrskär. Se on niin kaukana, että Ruotsin rannikko on sitä jo lähempänä. Sinne on mahdoton joka viikko päästä. Saarella komeilee edelleen 1800-luvulta peräisin oleva majakka, Mikke kuvailee.
Matalien saaristoalueiden ja myrskyisen avomeren vuoksi Mikke odottaa malttamattomana uutta erityisrakenteista, juuri Pohjanlahden ympäristöhuoltotöihin räätälöityä alusta, johon yhdistys kerää tällä hetkellä varoja.
– Retkisatamaverkoston ja vesistöretkeilykulttuurin ylläpitämisen sekä Itämeren puhtaana pitämisen kannalta uusi alus on välttämätön. Tällä hetkellä paikkoja ei päästä kunnolla kunnostamaan eikä uutta suunnittelemaan. On surullista, jos annamme yli 40-vuotisen verkoston rapistua nyt. Toivottavasti jokainen antaisi pienemmän tai isomman tukensa aluskeräykseen.
Pohjanlahti pinnalle!
Pohjanlahti unohtuu usein muun Itämeren varjoon, vaikka sen saaristo on täysin ainutlaatuinen. Auta meitä taistelemaan Pohjanlahden roskaantumista ja rehevöitymistä vastaan.
Isät, pojat ja kalastus
Pohjoisin osa Itämerta on kipparillemme tuttuakin tutumpi. Hän on pienestä asti keikkunut Pohjanlahden vesillä isänsä ja isoisänsä kalakaverina. Lohisiimat ja ukonilmat värittävät miehen lapsuutta ja merelliset tatuoinnit hänen kehoaan.
Mikki on vuosien varrella seurannut vesien samentumista, veneliikenteen kasvua ja mökkien ilmestymistä rannoille. Hän on nähnyt myös ihmisen toiminnan muutoksen. Esimerkiksi tahallista roskaamista tapahtuu yhä vähemmän, ja ihmiset tiedostavat veneilyn ympäristövaikutukset.
– Uskon, että parempaan suuntaan ollaan menossa, ja yhdistyksen työllä on ollut siinä tärkeä rooli.
Isältä pojalle periytynyt kalastusharrastus on Mikin sydäntä lähellä. Poikansa Emil on vienyt kalastusperinnön ammatiksi asti. Kesällä Mikin viikonloput rientävät joko poikansa apuna tai Munsalan saaristossa sijaitsevassa omassa saaressa – sielläkin kalassa. Saaressa hän jatkaa perinteitä kymmenen lapsenlapsensa kanssa. Se motivoi huolehtimaan kotivesistä.
Talvikausi kuluu joko matkustellen tai talvikalastuksen parissa ahventa, siikaa ja madetta nostaen. Kalastus antaa näköalapaikan kotimeremme tilaan.
– Huomaan sen, että lahnan ja muiden särkikalojen kalastaminen vähentää rehevöitymistä. Ahven on lisääntynyt hurjasti, ja se on kaveri, joka vaatii puhtaat vedet, Mikki tietää.
Pohjanlahti on Mikille enemmän kuin vain työpaikka – se on osa hänen identiteettiään ja elämäntapaansa. Mikin tarina kertoo Pohjanlahden ainutlaatuisuudesta ja siitä, miksi sitä tulisi suojella tuleville sukupolville.
