Siirry sisältöön

Mahanpuruja muovista 2026

Elokuun lopussa järjestettävä Mahanpuruja muovista -kampanja muistuttaa kadulla kulkijoita siitä, että mikään roska ei kuulu kadulle, katukaivoon eikä luontoon. Kampanja palaa kaupunkien kaduille jälleen 17.–31.8.2026.

Tupakantumppeja katukaivon reunoilla Mahanpuruja muovista -kampanjan aikana.

Mahanpuruja muovista -kampanjassa on mukana 21 kaupunkia ja kuntaa Kemistä Helsinkiin ja Varkaudesta Maarianhaminaan. Kemi onkin vuoden pohjoisin osallistujakaupunki, ja naapurikaupunki Oulussa tarroja voi bonagata keskusta-alueen lisäksi myös Nallikarista. Länsirannikolta mukana kampanjoimassa ovat Kristiinankaupunki, Salo, Turku ja Rauma sekä Pori, jossa kampanjatarrat ovat perinteiseen tapaan koululaisten suunnittelemia. Lisäksi kampanja näkyy Maarianhaminassa Åland hotels -hotellien edustoilta.

Itämeren valuma-aluetta ovat lähes kaikki Suomen suurimmat vesistöt, ja siksi kalatarrat uiskentelevat myös järvien rannoille. Mukana kampanjassa ovat Saarijärvi, Jyväskylä, Tampere, Lempäälä, Hämeenlinna, Riihimäki, Lahti, Varkaus, Leppävirta ja Savitaipale, jotka haluavat kaikki muistuttaa siitä, että myös järvi alkaa katukaivosta.

Helsingin seudulla tarroja asennetaan paitsi Kirkkonummen, Espoon ja Helsingin kaduille, myös Korkeasaareen.