M/S Roope on palannut liikenteeseen – ympäristöhuoltotyö jatkuu ja korvaavaa romunkeräystä selvitetään
Pidä Saaristo Siistinä ry:n (PSS ry) huoltoalus M/S Roope on palannut liikenteeseen aluksessa ilmenneen teknisen vian korjaamisen jälkeen. Alus jatkaa normaalia kesäkauden ympäristöhuoltotyötään huoltamalla saariston Roope-palvelupisteitä ja ylläpitämällä saariston jätehuoltopalveluita, mitkä muodostavat PSS:n ympärivuotisen työn ytimen ja mahdollistavat vastuullisen vesillä liikkumisen ja vesistöjen suojelun. PSS ry ja Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) selvittävät parhaillaan mahdollisuutta järjestää korvaava Saariston romunkeräys loppukesästä.
Saariston romunkeräyksen aikana tiistaina 30. kesäkuuta teknisen vian vuoksi korjattavaksi joutunut huoltoalus M/S Roope saatiin telakalta takaisin vesille ja liikenteeseen sunnuntaina 5. heinäkuuta.
Roopen pakoputkiston liitoksessa oli syöpymä, joka aiheutti vuodon konehuoneeseen. Korjauksen valmistuttua odotettua nopeammin selvittävät PSS ry ja LSJH parhaillaan mahdollisuutta järjestää huoltoaluksen vian vuoksi keskeytynyt Saariston romunkeräys uudelleen kesäkauden loppupuolella. Mahdollisesta korvaavasta keräyksestä tiedotetaan erikseen LSJH:n ja PSS ry:n verkkosivuilla.
– Kiitämme HL Metallin telakkaa nopeasta reagoinnista ja romunkeräyksen asiakkaita ymmärryksestä ja kärsivällisyydestä. Tekninen vika muistutti konkreettisesti siitä, kuinka tärkeä rooli M/S Roopella on saariston arjessa. Aluksen tärkein tehtävä on huoltaa Roope-palvelupisteitä, joiden ansiosta jäsenemme, kuten veneilijät ja muut vesilläliikkujat sekä saariston vakituiset ja vapaa-ajanasukkaat voivat huolehtia jätteistään vastuullisesti myös herkässä saaristoluonnossa, PSS ry:n aluepäällikkö Katriina Murto sanoo.
M/S Roope huoltaa keväästä syksyyn viikoittain noin 30 Roope-palvelupistettä Saaristomerellä. Palvelupisteiden säännöllinen huolto on keskeinen osa Pidä Saaristo Siistinä ry:n työtä Itämeren roskaantumisen ja rehevöitymisen ehkäisemiseksi ja vesistöjen suojelemiseksi. Palvelupisteissä PSS ry:n jäsenet voivat lajitella jätteensä, käyttää kuivakäymälöitä ja astianpesupaikkoja ja tyhjentää veneidensä käymäläjätevedet asianmukisesti kelluviin imutyhjennysasemiin.
PSS ry toimii lisäksi LSJH:n urakoitsijana Paraisten ja Kemiönsaaren saaristossa ja tyhjentää vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden sekä veneilijöiden yhteiskäytössä olevia aluekeräys- ja ekopisteitä.
Miten päästä eroon mökkisaaren romusta?
Saariston romunkeräystä varten asiakkaiden hankkimat suursäkit pyritään noutamaan saarista M/S Roopen normaalien huoltokierrosten yhteydessä kuluvan kesän aikana. Suursäkin hankkineita asiakkaita pyydetään sopimaan noudosta ottamalla yhteyttä LSJH:n asiakaspalveluun sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu@lsjh.fi.
– Säkkien tulee olla pakattuja, huolellisesti suljettuja ja valmiina noudettavaksi rannasta annettujen ohjeiden mukaisesti, LSJH:n materiaalipäällikkö Marko Kokkonen muistuttaa.
LSJH muistuttaa myös Saariston talkoosäkki -palvelusta, joka on käytettävissä koko kesän ajan Saaristomeren alueella M/S Roopen reitin varrella sijaitsevilla aluekeräyspisteillä. Tapauskohtaisesti lisämaksullisista noutopaikoista voidaan sopia yhdessä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa. Lisätietoa palvelusta ja sen tilaamisesta löytyy LSJH:n verkkosivuilta:
Tiesitkö tämän?
Jäsenet mahdollistavat konkreettisen työmme saaristo- ja järviluonnon puhtaana pitämiseksi. Jäseneksi ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat vaikuttaa rakkaiden rantojemme ja vesistöjemme hyvinvointiin.
Meitä puhtaiden vesistöjen ystäviä on jo yli 10 000 – tervetuloa mukaan!
Aluepäällikkö
Katriina Murto
0505985181 katriina.murto@pssry.fiSaaristomeren, Itäisen Suomenlahden ja Pirkanmaan toiminta-alueet | Roope-satama -ohjelma