Katso mitä kaikkea saimme aikaan tuellasi ja bongaa jouluiset yllätykset!
Haluamme kiittää kaikkia vuodessa 2025 kanssamme mukana olleita jäseniä, lahjoittajia, tukijoita ja yhteistyökumppaneita. Ilman teitä emme pystyisi tekemään konkreettista työtämme Suomen vesistöjen puolesta. Miten riisipuuro, poro ja jouluvalot liittyvät aikaansaannoksiimme?
Pohjanlahden uusi huoltoalus pääsee tositoimiin
Yksi vuoden merkittävimmistä saavutuksista oli Pohjanlahden uuden huoltoaluksen valmistuminen. Alus laskettiin vesille Kewatec Shipyardsin telakalla Kokkolassa lokakuussa. Tästä on hyvä jatkaa tulevan kevään valmisteluihin, jotta alus miehistöineen pääsee silloin sujuvasti tositoimiin puhtaamman Pohjanlahden puolesta!
Paransimme ja laajensimme vesilläliikkujien palveluita entisestään
Päijänteellä ja Saimaalla teimme kauden aikana satoja rantautumisia ja huoltokäyntejä Järvi-Suomen ainutlaatuisen retkisatamaverkoston ylläpitämiseksi. Asensimme kolme uutta imutyhjennysasemaa: yksi Saimaan Luonterille, toinen Saaristomerelle Örön edustalle ja kolmas Nauvon Kirjaisiin.
Kiitos vastuullisten veneilijöiden saimme taas tuoda Saaristomeren viidestätoista ja Järvi-Suomen kolmesta imutyhjennysasemasta pois yhteensä yli 141 600 litraa veneiden käymäläjätevesiä. Vesistömme säästyivät arviolta 70 800 kg ylimääräistä levää. Tämä vastaa painoltaan noin 262 200 lautasellista riisipuuroa!
Kehitimme myös kuivakäymäläjätteen jatkokompostointimenetelmiä asentamalla uusia, tehokkaampia ja suotonesteen erottelevia kompostointiastioita kuivakäymälöidemme yhteyteen Trunsössä, Björkössä ja Vänössä.
Toimme satoja tuhansia kiloja jätettä pois saaristosta
Saaristomereltä huoltoaluksemme M/S Roope miehistöineen toi noin 90 000 kg jätettä. Tämä voisi vastata painoltaan joulupukkia ja 800 Petteri-poroa!
Perushuoltotyön rinnalla lastasimme kyytiin vielä erillisellä Saariston romunkeräysviikolla yhteensä yli 48 000 kg romua ja vaarallisia jätteitä sekä yli 40 romuvenettä pois saarista yhdessä Lounais-Suomen jätehuollon kanssa.
Yli 53 000 kerättyä roskaa ja yli 80 kummikoulua
Siisti Biitsi -ohjelmassamme toteutimme taas yhteisvoimin ympäristötekoja ja kansalaistiedettä. Rantoja siivonneet ihmiset raportoivat meille yli 80 rantojensiivoustapahtumaa ja yli 53 300 kerättyä roskaa. Hienoa työtä kaikilta osallistujilta!
Kummikouluohjelmaamme liittyi mukaan toistakymmentä uutta koulua. Nyt ympäristökasvatusohjelmassamme on mukana jo yli 80 koulua ympäri Ahvenanmaata myöten.
Kalatarrat koristivat kaivoja Rovaniemeltä Ahvenanmaalle
Mahanpuruja muovista -kampanjamme näkyi yli 20 kaupungin kaduilla Rovaniemeltä Ahvenanmaalle ja muistutti ohikulkijoita siitä, ettei yksikään roska kuuluu kadulle eikä katukaivoon. Katukaivoista roskat kulkeutuvat suoraan lähivesistöön ja lopulta Itämereen.
Olimme mukana keräämässä yli 8 760 m kalastusverkkoja Itämerestä
Saimme kiinnostavia tuloksia EU:n Interreg Central Baltic -hankkeesta Re:Fish, jossa selvitimme suosituilta kalastuspaikoilta löytyvän roskan määrää ja laatua. Yli 80 % kaikista rannoilta löydetyistä roskista oli muovia, ja jigejä ja siimaa löydettiin sekä merestä että rannoilta. Lisäksi olimme mukana keräämässä yli 8 760 metriä kalastusverkkoja Itämerestä. Tällä mitalla voisi vetää jouluvalot 30 kertaa Eiffel-tornin latvasta juureen.
Kartoitimme veneiden septilaiteverkostoa Pohjanlahdella ja Järvi-Suomessa
Olemme kartoittaneet veneiden septi- ja pilssivesien imutyhjennyslaitteiden verkostoa Pohjanlahdella ja Järvi-Suomessa kahden vuoden hankkeissa. Kaikki laitteet kartoitettiin ja merkittiin Septit.net karttaohjelmaan veneilijöitä palvelemaan. Tuloksena on saatu kattava kokonaiskuva alueiden imutyhjennyslaitteiden sijainnista, kunnosta ja verkoston laajuudesta. Septi- ja pilssivesilaitteiden verkosto ei ole riittävän kattava hankealueilla ja sen sisällä on alueita, joissa laitteita ei ole lainkaan tai ne eivät ole toimintakuntoisia. Laitteiden kuntoon, huoltoon, ohjeistukseen ja laitteen havaittavuuteen satamassa pitää kiinnittää enemmän huomiota. Pohjanlahden hanke saa rahoitusta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselta ja Ahti-ohjelmasta. Järvi-Suomen hanke Euroopan unionin osarahoittama.
Olimme mukana laatimassa suosituksia jäteveden käsittelyyn
Löysimme jäteveden puhdistamista tehostavia teknisiä ratkaisuja EU:n Interreg Baltic Sea Region -hankkeessa NURSECOAST-II, jossa työskentelimme yhdessä 16 hankepartnerin kanssa. Tutustu ratkaisuihin tuloksista kertovan videon avulla!
Kiitämme kaikkia, joiden kanssa olemme kohdanneet erilaisissa tapahtumissa ja päässeet keskustelemaan ajankohtaisista ympäristö- ja vesistöaiheista. Ilman teitä – arvoisat jäsenet, lahjoittajat, tukijat ja kumppanit – mikään seuraavista saavutuksista ei olisi ollut mahdollinen. Tehdään ensi kaudesta vieläkin menestyksekkäämpi!
Tästä voit jo kurkistaa ensi vuoden toimintasuunnitelmaamme.