Veneilijöiden palveluita laajennetaan pohjapesurilla ja kelluvalla imutyhjennyslaitteella Suomenlahdella. Hangon Itäsatamaan on sijoitettu köliveneillekin sopiva pohjapesuri ja Tammisaaren saaristoon sijoitetaan 10 m3:n kelluva imutyhjennyslaite. Palvelut ovat veneilijöiden käytössä ensi kaudesta alkaen.
– Olemme iloisia, että Pidä Saaristo Siistinä ry on voinut olla edesauttamassa näiden kahden ympäristön kannalta tärkeän uuden ratkaisun hankkimisessa. Pohjapesurin avulla haluamme tarjota vaihtoehdon myrkkymaaleille ja kelluva imutyhjennyslaite puolestaan ehkäisee vesistöjen rehevöitymistä. Sekä pohjapesuri että imutyhjennyslaite on hankittu erillisillä rahoituksilla, joista suuri kiitos tukijoillemme, erityisesti Weisell-säätiölle ja Ålandsbankenille, kertoo Pidä Saaristo Siistinä ry:n pääsihteeri Aija Kaski.
Hangon pohjapesuri on merkiltään Drive-in Boatwash™ BIGWASH-16 WIDE, joka soveltuu jopa 16 metriä pitkille moottoriveneille ja purjeveneille, joiden syväys on max 2,4 metriä. Pohjapesuria tuo maahan Marina Networking Oy, ja sen valmistaja on ruotsalainen RentUnder Ab. Sen kokeilumahdollisuuden seuraavan kahden kauden ajan on rahoittanut Weisell-säätiö, ja sitä operoi ST1 Hanko Itäsatama.
– Kun pesee veneen muutaman kerran kesässä, pohja pysyy puhtaana ilman myrkkymaaleja. Moottoriveneillä on todistetusti saavutettu huomattavia säästöjä polttoainekustannuksissa. Myös työmäärä vähenee niin moottori- kuin purjeveneidenkin kohdalla, kun pohjaa ei enää tarvitse maalata. Veneiden kulkunopeuskin paranee huomattavasti, kertoo Erkki Kaurinkoski Marina Networking Oy:stä.
Tammisaaren saaristoon tulevan Pidä Saaristo Siistinä ry:n imutyhjennyslaitteen on valmistanut Oy HL-Metal Ab. Imutyhjennyslaite on merkiltään Septic-säiliö BW12. Laite on ponttonilaiturin tapainen ratkaisu, joka koostuu sekä tankista että sen päälle rakennetuista laiturikannesta ja pumppuasemasta. Kokonsa puolesta siihen voi kiinnittyä kaksi venettä samanaikaisesti. Laitetta ovat olleet rahoittamassa Ålandsbankenin Itämeriprojekti, Weisell-säätiö, John Nurmisen Säätiön Nutribute-joukkorahoituskampanja ja muutama yksityinen henkilö.
– Imutyhjennyslaitteen kehityksessä on pyritty huomioimaan veneilijöiden kannalta tärkeitä asioita, kuten turvallisuutta, käyttäjäystävällisyyttä, tehokkuutta ja toimintavarmuutta. Olen veneillessäni huomannut, jos nämä asiat eivät toimi, voi helposti käydä niin, että septitankit tyhjennetään johonkin muualle, sanoo Oy HL-Metal Ab:n toimitusjohtaja Markus Flinckman.
Lisätietoja antavat:
Aija Kaski
Pidä Saaristo Siistinä ry
040 528 7145
aija.kaski@pssry.fi
Erkki Kaurinkoski
Marina Networking Oy
0400 939 484
erkki.kaurinkoski@marnet.fi
Markus Flinckman
Oy HL-Metal Ab
0400 661 988
markus.flinckman@hlmetal.fi
Lataa lehdistökuvat täältä.