Siirry sisältöön

Ympäristökasvatus

Ympärivuotisen Siisti Biitsi -ohjelman tavoitteena on innostaa kansalaisia keräämään rantaroskia, saada kaikki kiinnostumaan rantojemme roskaisuudesta ja kerätä tietoa rantaroskien määrästä ja laadusta kansalaistieteen keinoin. Koulu- ja harrastusryhmille on tarjolla kummikouluohjelma, jossa opitaan ymmärtämään vesistöluontoa roskaantumisen näkökulmasta.

Kuva: Miika Karppinen

Roskien keräämistä, raportointia ja kansalaistiedettä

Ympärivuotinen Siisti Biitsi -ohjelmamme on kannustanut ihmisiä ympäri Suomen tekemään yksinkertaisia ympäristötekoja jo vuodesta 2014 alkaen. Ohjelman tavoitteena on kerätä roskia Itämeren, järvien ja jokien rannoilta, saada ihmiset kiinnostumaan rantojen roskaisuudesta ja kerätä kansalaistieteen keinoin seurantatietoa rantaroskien määrästä ja laadusta. Ohjelmaan voivat osallistua aivan kaikki: yksittäiset ihmiset, kaveri- ja työporukat, harrastusryhmät, yhdistykset, seurat ja klubit, koulut, kaupungit ja kunnat – ja tietysti myös yritykset.

Rantaroskien määrän ja laadun raportoiminen on keskeinen osa Siisti Biitsi -ohjelmaa. Kuka tahansa voi raportoida keräämänsä roskat Siisti Biitsi -sovelluksella, ja kerättyjen tietojen avulla seuraamme konkreettisesti ympäristön tilaa ja sen kehittymistä. Roskien raportointi noudattaa kansainvälisesti käytettyjä roskaantumisseurannan menetelmiä, joten tulokset ovat vertailukelpoisia muihin roskaraportointeihin, esimerkiksi rantaroskaseurantoihin. Vaikuttavan ympäristöteon lisäksi osallistut siis myös kansalaistieteen tekemiseen!

Ohjelman laajempana tavoitteena on herättää valtakunnallista kiinnostusta lähiympäristön siivoamista kohtaan ja hälventää roskien keräämiseen mahdollisesti liittyvää stigmaa ja kielteisiksi koettuja tunteita, kuten häpeää.

Kerää ja raportoi rantaroskia!

Jokainen meistä voi pitää huolta Itämerestä ja rakkaista järvistämme pienin teoin. Yksi tapa on kerätä rantaroskia ja raportoida ne meille Siisti Biitsi -sovelluksella, jonka lataat laitteellesi näppärästi Google Play -kaupasta(siirryt toiseen palveluun) tai App Storesta(siirryt toiseen palveluun).

Toimi näin:

1. Valitse siivottava ranta ja merkitse se kartalle Siisti Biitsi -sovelluksella tai osoitteessa siistibiitsi.fi(siirryt toiseen palveluun).

2. Nappaa mukaasi roskapussi ja hanskat ja lähde keräämään rantaroskia.

3. Raportoi keräämäsi rantaroskat Siisti Biitsi -sovelluksella.

4. Vie keräämäsi roskat roskiin ja kiitä itseäsi, sillä olet tehnyt vaikuttavan ympäristöteon!

Kummikouluryhmät oppivat ymmärtämään vesistöluontoa roskaantumisen näkökulmasta

Siisti Biitsi -kummikouluohjelma on kaikille avoin ja maksuton ympäristökasvatuksellinen toimintamalli, joka kehittää lasten ja nuorten luontosuhdetta ja auttaa heitä ymmärtämään vesistöluontoa roskaantumisen näkökulmasta. Kummikouluohjelma tarjoaa kaikille samat mahdollisuudet oppia ympäristöstä helpolla ja hauskalla tavalla – lähtökohdista tai sijainnista riippumatta. Ohjelmaan voivat peruskoululuokkien lisäksi osallistua muutkin ryhmät, kuten partiolippukunnat ja luontokouluryhmät.

Kummikouluryhmät oppivat roskasta, roskien materiaaleista ja reiteistä sekä roskaantumisen syistä. He saavat oppimisen tueksi aihepiiriin liittyviä tehtäviä ja tutustuvat samalla omaan lähiympäristöönsä.  

Kummikouluohjelman laajempana tavoitteena on lisätä tietoisuutta roskaantumiseen liittyen ja siten vähentää sekä tahallista että tahatonta roskaantumista. Näin vähennetään muovien ja muiden roskien päätymistä luontoon sekä niiden aiheuttamia ympäristöhaittoja.

Ympäristötekoja ympäri vuoden vuodesta 2014 alkaen

Pidä Saaristo Siistinä ry oli mukana Itämeren rantojen roskaisuutta kartoittavassa MARLIN-hankkeessa vuosina 2011–2013. Hankkeessa saadut tulokset osoittivat karusti Suomen rantojen olevan roskaisimmat kaikista mukana olleista tutkimusmaista. Surullinen tulos ja halu siistiä rantamme poikivat keväällä 2014 ensi kertaa järjestetyn ”Siisti Biitsi – Tehtävänä roskaton rannikko”-talkookampanjan. Nykyään Siisti Biitsi on ympärivuotinen ohjelma ja keskeinen osa Pidä Saaristo Siistinä ry:n toimintaa.

Siisti Biitsi -ohjelma on osa laajaa, seitsemänvuotista PlastLIFE -hanketta, jonka tavoitteena on kestävä muovien kiertotalous Suomessa vuoteen 2035 mennessä.

Kaikille avoimet ympäristökasvatusmateriaalit

Siisti Biitsi -kummikouluohjelmaan sitoutuneet ryhmät saavat käyttöönsä monipuoliset opetusmateriaalit. Tutustu kaikille peruskouluikäisille sopiviin avoimiin materiaaleihin ja Siisti Biitsi -tietovisaan osoitteessa siistibiitsi.fi(siirryt toiseen palveluun).

baltic sailor catalog

Koulutusmateriaali ympäristöystävälliseen veneilyyn

Baltic Sailor Catalog opastaa ympäristöystävälliseen veneilyyn. Katalogi sisältää tietoa veneilystä, Itämerestä ja vesilläliikkujan ympäristöteoista sekä valmiita ohjeita opetustyöpajoihin. Vaikka koulutusmateriaalin kohderyhmä on nuoret, se soveltuu erinomaisesti myös aikuisten ohjaamiseen ja kouluttamiseen.

Kurkkaa katalogiin

Ota yhteyttä

Ohjelmapäällikkö

Julia Jännäri

040 455 7251 julia.jannari@pssry.fi

Siisti Biitsi -ohjelma

Siisti Biitsi -kummikoulukoordinaattori

Ellen Rancken

040 128 6512 ellen.rancken@pssry.fi

Siisti Biitsi – kummikoulukoordinaattori

Jenna Tiimo

0400 212 372 jenna.tiimo@pssry.fi

Siisti Biitsi -kummikoulut Järvi-Suomessa