Siirry sisältöön

Saariston romunkeräys kiertää tänä vuonna Naantalin ja Paraisten saaristossa

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n perinteinen Saariston romunkeräys suuntaa tänä vuonna Naantalin ja Paraisten saaristoon. 30.6.–3.7.2025 kiertävään romunkeräykseen otetaan maksutta vastaan kotitalouksien vaarallisia jätteitä, sähkölaitteita, metalliromua, kotitalouksien passiivisesti pyytäviä kalastusvälineitä ja romuajoneuvoja. Keräykseen voi tuoda myös rakennus- ja siivousjätettä LSJH:n maksulliseen raksasäkkiin pakattuna.

Saaristolaiset kantamassa romua saaresta M/S Roopen kyytiin

Saariston vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden romua ja vaarallisia jätteitä on kerätty Lounais-Suomessa aina 1990-luvulta asti. Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n (PSS ry) yhteinen Saariston romunkeräys lähtee kierrokselleen perinteisesti jälleen heinäkuun alussa.

– Tänä vuonna romunkeräys suuntaa alkajaisiksi Nauvosta Naantalin saaristoon ja sieltä takaisin Paraisten saaristoon. Keräysreitti laaditaan vuosittain asukkaiden esittämiin toiveisiin perustuen. Nyt on oiva aika penkoa kodit, mökit, ullakot, kellarit, vajat, piharakennukset sekä ladot ja päästä romuista eroon, LSJH:n palveluasiantuntija Janne Penttinen vinkkaa.

Saaristosta on vuosien 2020–2024 aikana kerätty pois romua yhteensä miltei 260 000 kiloa. Vuonna 2021 tehtiin 2020-luvun ennätys, kun romua saatiin pois saaristosta 55 381 kiloa.

– Toivomme, että asukkaat ja mökkiläiset lähtevät siivoamaan nurkkia innokkaasti, jotta mahdollisimman paljon rojua saadaan saarilta pois tänäkin vuonna. Romuahan voi tuoda keräyspaikoille omalla veneellä myös lähisaarilta, Penttinen muistuttaa.

Raksasäkki on vaivaton tapa päästä eroon sekalaisesta romusta

Keräyksessä otetaan maksutta vastaan kotitalouksien vaarallisia jätteitä, sähkölaitteita, metalliromua, kotitalouksien passiivisesti pyytäviä kalastusvälineitä (muovia sisältävät verkot, pitkäsiimat, katiskat ja muut seisovat pyydykset) sekä romuajoneuvoja. Rakentamisen ja remontoinnin jätteet sekä muut suurikokoiset jätteet vastaanotetaan LSJH:n raksasäkkeihin (1 m³) pakattuina.

Raksasäkkejä on mahdollista ostaa 90 euron kappalehintaan LSJH:n lajitteluasemilta aina keräyksen alkamiseen asti. Säkin hinta sisältää jätteen kuljetus- ja käsittelymaksun. Jos säkkiä ei huomaa hankkia ennen keräystä, niitä saa ostettua myös suoraan huoltoalus M/S Roopelta.

Raksasäkkiin voi pakata esimerkiksi rikkinäisiä huonekaluja, puujätettä, erilaisia muoviesineitä, styroxia, kipsilevyjä ja kaakelia sekä kaikenlaista muuta sekalaista roinaa. Asbestia säkkeihin ei kuitenkaan saa pakata.

– Viime vuonna raksasäkkejä otettiin vastaan romunkeräyksessä ennätysmäärä, kaikkiaan 46 kappaletta. Tämä on aika vaivaton tapa päästä eroon ylimääräisestä suurikokoisesta romusta saaristossa, sillä LSJH kuljettaa raksasäkit edelleen Turkuun lajiteltavaksi ja käsiteltäväksi, Penttinen kertoo.

Ilmoita ajoneuvo mukaan keräykseen 14.6. mennessä

Turvallisuussyistä alukseen ei oteta vastaan kaasupulloja, hätäraketteja, -soihtuja tai -savuja, räjähteitä eikä asbestia sisältävää jätettä. Käsisammuttimet otetaan vastaan vain tyhjinä ja paineettomina.

Ajoneuvot, kuten autot, mopot tai maatalouskoneet sekä alumiini-/metalliveneet otetaan vastaan vain ennakkoilmoituksella ja ilman nesteitä. Romuajoneuvoista on poistettava ylimääräiset jätteet ennen keräykseen toimitusta. Ennakkoilmoitus on tehtävä LSJH:n asiakaspalveluun 14.6.2025 mennessä.

Saariston romunkeräys suuntaa vuonna 2026 Paraisten itäosiin ja Kemiönsaaren saaristoon. Pysähdyspaikoista kyseisiltä suunnilta kerätään jo toivelistaa. Oman toiveensa voi ilmoittaa nettilomakkeella(siirryt toiseen palveluun) 30.9.2025 asti.