Siirry sisältöön

Saaristomeren venekeräyskampanjan kuudes vuosi käynnistyy kesällä Paraisten ja Kemiönsaaren saaristossa

dav

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n jo perinteeksi muodostunut Saaristomeren venekeräys järjestetään yhteistyössä jälleen tänä kesänä. Vastaavanlaista keräystä ei tiettävästi järjestetä muualla. Käyttökelvottomien veneiden poistaminen saaristosta on välttämätöntä, sillä luontoon jätettynä ne aiheuttavat vesistöjen roskaantumista. LSJH:n ja PSS ry:n pitkäaikainen yhteistyö on mahdollistanut romuveneiden aktiivisen keräämisen Saaristomereltä jo kuuden vuoden ajan.

– Suomessa on lähes 1,2 miljoonaa venettä, joista merkittävä osa tulee tiensä päähän tulevina vuosina. Siihen nähden keräämämme määrät ovat vielä pisara meressä, mutta jostain se on aloitettava, LSJH:n materiaalipäällikkö Marko Kokkonen toteaa. 

Käytöstä poistuneet veneet pyritään noutamaan PSS ry:n viikoittaisen ympäristöhuoltotyön lomassa, M/S Roopen reitin varrelta. Veneitä noudetaan pois ainoastaan sellaisista paikoista, joista veneen kuljettaminen maanteitse ei ole mahdollista.

Venekeräyksessä painotetaan tehokasta toimintaa 

Veneiden keräyksestä peritään kuljetus- ja jätteenkäsittelymaksu, jonka laskuttaa LSJH. Alle 5 metriä pitkän veneen kuljetus- ja jätteenkäsittelyhinta on yhteensä 165 euroa. 

Jos samasta kohteesta haetaan useampi kuin yksi vene, maksetaan seuraavista veneistä 75 euroa kappale. Järjestämällä kimppakeräyksiä, tulee venekohtaisesta hinnasta siten edullisempi. Mikäli vene on pidempi kuin 5 metriä, lisätään hintaan 15 euroa per alkava metri. PSS ry:n jäsenet saavat noudosta 20 euron alennuksen.

– Kannustamme asukkaita ja mökkiläisiä järjestämään kimppakeräyksiä. Se tulee edullisemmaksi ja on ympäristön kannalta järkevintä, kun M/S Roope voi kerätä samasta kohteesta useamman veneen, sanoo PSS ry:n aluepäällikkö Katriina Murto.

Keräysalue rajoittuu idässä Rosalaan, lännessä Kihtiin ja pohjoisessa Naantalin ja Maskun saariston alueelle. Noutokohteeseen tulee viedä vesiväylä, joka on vähintään 15 metriä leveä ja 2,5 metriä syvä. Väylää ei saa rajoittaa silta, sähköjohto tai muu vastaava, jonka korkeus on alle 9 metriä.

Veneen ilmoittaja saa postitse tarran, jolla vene merkitään keräystä varten. Keräykseen ilmoitettu vene ja siihen kiinnitetty tarra tulee olla selkeästi havaittavissa mereltä päin saavuttaessa.

– Venekeräys tukee hyvin PSS ry:n perustehtävää. Keräys on tehokas keino ehkäistä hylätyistä veneistä irtoavan makro- ja mikroroskan siirtymistä vesistöihin, kertoo Murto.

Lasikuituveneet hyödynnetään raaka-aineeksi sementin valmistuksessa 

LSJH pyrkii jätteen etusijajärjestyksen mukaisesti etsimään uusia tapoja kierrättää vastaanottamansa jätteet raaka-aineena.

Viime vuonna otettiin käytäntöön uudenlainen tapa hyödyntää lasikuituveneitä. Saaristomeren venekeräyksessä kerätyt sekä LSJH:n lajitteluasemilla vastaanotetut lasikuituveneet toimitetaan Kuusakoski Oy:lle, joka valmistaa niistä sementin raaka-ainetta. Veneiden sisältämä lasikuitu korvaa prosessissa muun muassa neitseellistä kalkkikiveä ja energiana hyödynnettävä muovi fossiilista polttoainetta, joten menetelmällä saavutetaan merkittävät CO2-päästövähennykset.

Romuveneen voi kuljettaa lajitteluasemalle myös itse. Alle 4,5 metriä pitkiä lasikuitu- tai abs-muoviveneitä otetaan vastaan kaikilla LSJH:n lajitteluasemilla pienkuormahinnaston mukaan suurikokoisena polttokelpoisena jätteenä.

Jätekeskuksissa, joissa on autovaaka, alle 4,5 metriset veneet vastaanotetaan karkeajätteenä suurkuormahinnaston mukaan veneen painon perusteella (265e/t). Yli 4,5 metrisiä veneitä otetaan vastaan ainoastaan Topinojan jätekeskuksessa Turussa ja Korvenmäen jätekeskuksessa Salossa.

Ilmoita käyttökelvoton veneesi mukaan keräykseen 31.7. mennessä.

Lisätiedot: 

Marko Kokkonen 
marko.kokkonen@lsjh.fi(avautuu uuteen ikkunaan) 
020 728 2180 
materiaalipäällikkö, LSJH 

Katriina Murto 
katriina.murto@pssry.fi(avautuu uuteen ikkunaan) 
050 598 5181 
aluepäällikkö, PSS ry