Siirry sisältöön

Pidä Saaristo Siistinä ry:n hanke Saimaan huoltokaluston uusimiseksi on edennyt pisteeseen, jossa rahoitusta haetaan laajalti myös alueen kunnilta ja kaupungeilta. Tavoitteena on koota rahoitus niin, että uusi huoltoaluskalusto valmistuu viimeistään kesällä 2020.

– Olemme toimineet Saimaan alueella jo 80-luvulta lähtien ja tehneet siitä lähtien ympäristönhuoltotyötä tämän ainutlaatuisen vesistöalueen hyvinvoinnin eteen. Työtä tehdään saarissa ja tähän tarvitaan työhön soveltuvat, kustannustehokkaat ja ympäristöystävälliset huoltoalukset. Olemme lähestyneet kaikkia Vuoksen vesistöalueen kunnan- ja kaupunginjohtajia. Emme ole hakeneet yhdistysavustuksia yli kymmeneen vuoteen, mutta nyt tarvitsemme apua, kertoo Pidä Saaristo Siistinä ry:n Järvi-Suomen aluepäällikkö Eeva Taimisto.

Kunnilta on haettu 10 000 euron ja kaupungeilta 20 000 euron avustuksia. Uuden huoltokaluston kokonaisbudjetti on noin 1,2 miljoonaa euroa. Eduskunta myönsi kesäkuussa valtion lisätalousarviosta Saimaan kalustohankintaan 500 000 euron investointiavustuksen. Tämä osoitti, että järviluonnon hyvinvoinnista välitetään ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n työtä alueella arvostetaan. 
Vielä on kuitenkin matkaa koko summan saavuttamiseen. Kuntien ja kaupunkien lisäksi Pidä Saaristo Siistinä ry haastaa mukaan myös alueen yritykset ja yksityishenkilöt.
– Saimaan hyvinvoinnista huolehtiminen on meidän kaikkien yhteinen asiamme. Kautta aikain on liikuttu vesillä ja retkeilty saarissa yli kunta- ja maakuntarajojen. Se, että retkisatamia huolletaan, mahdollistaa vesistöretkeilykulttuurin säilymisen, mikä on meille ensiarvoisen tärkeää, Taimisto kertoo.
Saimaa eli Vuoksen vesistöalue on maantieteellisesti kaikkein laajin Pidä Saaristo Siistinä ry:n toiminta-alueista. 80- ja 90-luvuilla yhdistys suunnitteli ja rakensi Vuoksen vesistöalueen ja Saimaan nykyisen retkisatamaverkoston yhdessä kuntien, kaupunkien ja useiden viranomaistahojen kanssa. 
– Retkisatamarakenteet vaativat myös panostusta, monet niistä kaipaavat pikaisesti korjauksia. Niitä käytetään erittäin paljon ja ne palvelevat niin paikallisia, naapurikuntalaisia, naapurimaakuntalaisiakin kuin muualta matkustavia, Taimisto kertoo.
 
Lisätietoja antaa:

Eeva Taimisto
Järvi-Suomen aluepäällikkö, Pidä Saaristo Siistinä ry
0400 555 098
eeva.taimisto@pssry.fi
Uuden huoltokaluston hankintaan voi osallistua tekemällä lahjoituksen Kalusto kuntoon -sivustolla tai liittymällä yhdistyksen jäseneksi.

Lehdistökuvan voi ladata täältä.