Siirry sisältöön

Perinteikäs Posankka Race tekee roskien moninaiset reitit näkyviksi – viime vuoden lahjoituspotilla siivottiin toistasataa rantaa

Posankka Racessa 4 000 pientä kylpyposankkaa pudotetaan Aurajokeen muistuttamaan, että roskat kulkeutuvat virtaavien vesien mukana kauas alkulähteiltään. Turun päivän perinteikäs tapahtuma kerää jokivarteen satoja seuraajia ja ympäristön hyväksi tuhansia lahjoituksia.

Yksi keino vaikuttaa kaupunkien kautta tapahtuvaan roskaantumiseen on tehdä roskien kulkureitit näkyviksi esimerkiksi huomiota herättävillä väreillä ja teksteillä. Tälle ajatukselle perustuu hyväntekeväisyystempaus Posankka Race, joka havainnollistaa jokien roolia roskien kuljettajana näyttävällä ja konkreettisella tavalla.

– Viime vuoden ennätyksellisen 24 490 euron lahjoitussumman avulla Siisti Biitsi -ohjelma keräsi talkookartalle toistasataa siivottua rantaa Ahvenanmaalta aina pohjoisimpaan Lappiin asti. Vuoden aikana kansalaiset raportoivat yli 100 000 siivottua roskaa, joiden avulla kerrytämme tietokantaamme Suomen rantojen tilasta, kertoo Siisti Biitsi -ohjelmapäällikkö Julia Jännäri Pidä Saaristo Siistinä ry:stä.

Aurajoki täyttyy tuhansista ankoista Turun hauskimmassa hyväntekeväisyyskisassa

Tänä vuonna Posankka Racen adoptioista lahjoitukset kohdennetaan roskaantumisen vastaiselle Mahanpuruja muovista -kampanjalle. Veikeistä kaivonkansitarroistaan tuttu valtakunnallinen kampanja muistuttaa, että katukaivo ei ole roskis.

– Lähes kaikkialla Suomessa katukaivoihin heitetyt roskat jatkavat hulevesien mukana matkaansa suoraan lähimpään vesistöön: Turussa Aurajokeen ja Aurajoen mukana Itämereen. Positiiviseen vaikuttamiseen perustuvan Mahanpuruja muovista -kampanjan avulla muistutamme, että roskan paikka ei ole kadulla, sillä Itämeri alkaa jo katukaivosta, kertoo kampanjavastaava Kiia Palo Pidä Saaristo Siistinä ry:stä.

Turun päivänä 15.9. klo 14 järjestettävä Posankka Race on Pidä Saaristo Siistinä ry:n ja Turun virallisen kaupunkieläimen Posankan yhteinen hyväntekeväisyystempaus. Kuka tahansa voi osallistua tempaukseen ja adoptoida oman numeroidun kylpyposankan osoitteessa posankkarace.fi(siirryt toiseen palveluun). Kymmenen nopeinta posankkaa palkitaan diplomein, ja voittajat saavat pitää omat kisaposankkansa.

Posankka Racen mahdollistavat Pidä Saaristo Siistinä ry, Posankka-tuotteita tuottava turkulainen yritys Bokem, Turun Ydinkeskustayhdistys – Turku Center, kauppakeskus Hansakortteli, Turun kaupunki ja Varsinais-Suomen pelastuslaitos ja DB Schenker.