Mitä venemaalia sisävesillä kannattaa käyttää?

Mika Särkijärvi
Kirjoittaja on säynätsalolainen veneilijä, joka edistää työkseen veneilyä yhdessä mm. Venealan keskusliitto Finnboatin, Busterin ja Yamarinin kanssa. 

Muistan tarkasti, milloin maalasin veneen pohjan viimeksi myrkkymaalilla. Se tapahtui keväällä 2004 Jämsän Hulkkionlahden satamassa, jossa telasin kaverin kanssa lujitemuoviveneen pohjaan autotarvikeliikkeestä ostettua sinistä eliönestomaalia. Olin silloin siinä käsityksessä, että antifoulingmaalin käyttö on jotenkin välttämätöntä. Pehmeää sinistä maalikerrosta kiittelivät seuraavina vuosina naapuritkin. Väriä roiskui aina lähellä oleviin veneisiin, kun pohjaa pestiin syksyllä painepesurilla.

Tuo kokemus muistui mieleen reilut kymmenen vuotta myöhemmin, kun ostin uudemman veneen Saaristomereltä. Uloin maalikerros oli musta, ja se tarttui kuin terva suppilautaan, joka ankkurissa ollessa tapaa liukua veneen perän alle. En ole vielä keksinyt millä liuottimella värin saisi pois sulattamatta ilmatäytteistä lautaa. Säynätsatamassa Esa Vilmusenaho manasi mustaksi sotkeutuvia nostoliinoja, jotka oli pakko pestä ennen kuin seuraava vene nostettiin.  

Parin seuraavan kesän aikana sen ensimmäisen, syvän sinisen maalausprojektin jälkeen aloin ymmärtää, että maalilla sotkeminen on Päijänteellä ihan turhaa työtä. Vaikka eliönestomaalia ei lisännyt eikä lohkeamia paikannut, lähti vähäinen limakerros syksyllä irti painepesurilla tai harjaamalla – tai juuri vedestä nostetun veneen pohjasta jopa kumilastalla pyyhkäisemällä. Muutaman vuoden päästä päätin poistaa kaikki vanhat maalikerrokset veneen pohjasta. Kokeilin skrabaamista, märkähiontaa ja maalinpoistoainetta, mutta urakka tuntui toivottomalta. Pohjassa oli erilaisia maalikerroksia kymmenien vuosien ajalta, ja ne lohkeilivat miten sattuu. Minulla ei ollut myöskään mitään tietoa siitä, millä aineilla venettä oli aiemmin maalattu.  

Lopulta päädyin hiekkapuhalluttamaan kaikki vanhat maalikerrokset pois. Samalla puhkesivat myös tuota venettä vaivanneet osmoosikuplat. Venettä kuivateltiin talvi, ja keväällä se paklattiin ja maalattiin kaksikomponenttisella epoksilla. 

Pinnasta tuli kova ja riittävän sileä, vaikka telasimme pohjan yhdessä lankomiehen kanssa. Ensimmäisen kerroksen jälkeen opimme, että kaksikomponenttimaalia kannattaa sekoittaa kerralla vain sen verran, minkä ehtii yhdellä kertaa levittämään. Viimeiset vedot olivat jo hyvin jähmeitä.  

Sen jälkeen veneessä ei käytetty minkäänlaista eliönestomaalia. Pohja on lähtenyt joka syksy helposti puhtaaksi painepesurilla. Kilpailuhenkisemmät laiturinaapurit harjaavat pohjan puhtaaksi ennen kisoja, mutta retkipurjehtijana en ole sellaisella itseäni vaivannut. 

Sisävesillä myrkkymaalien käyttö on kokonaan kielletty, mutta oma kokemukseni siis on, että myös kokonaan ilman eliönestomaaleja pärjää hyvin. Järviveneilijöiden ei ole siis välttämätöntä vaivata itseään edes myrkyttömien ”ekomaalien” käytöllä. Biosidittömien maalien tarjonta on kyllä viime vuosina lisääntynyt ja parhaat maalit vastaavat teholtaan perinteisiä myrkkymaaleja jopa merialueilla, joilla sitkeä merirokko tarttuu veneiden pohjiin.   

Olen sittemmin lukenut kaiken aiheesta löytämäni ja myös keskustellut veneen huollosta ja ylläpidosta monen ammattilaisen kanssa, muun muassa venemaalien asiantuntijan, teollista pintakäsittelyä opettavan Jarmo ”Jape” Talvelan ja Suomen arvostetuimman korjaustelakan Leeveneen omistajan Joni Leeven kanssa. Tämä on vahvistanut käsitystäni siitä, että ensinnäkin hiekkapuhallus on oikea menetelmä vanhan veneen pohjan puhdistamiseen. Sillä saadaan vanhat maalikerrokset pois ja pinta sopivan karheaksi ja hyvin tarttuvaksi uutta maalia varten.  

Toinen oppi on se, että seuraavat kerrokset veneen pohjaan maalataan kaksikomponenttisella epoksiprimerilla. Se tarttuu hyvin puhaltamalla karhennettuun pohjaan ja muodostaa varmasti vedenpitävän kerroksen (jota polyesterigelcoat ei ole) ja on samalla hyvä pohja seuraaville maalikerroksille.  

Seuraavan veneen mustan ja tahrivan pohjan puhdistutin jälleen hiekkapuhaltamalla (monilla telakoilla käytetään lasimurskaa, joillakin kvartsihiekkaa). Sen päällä on kaksikomponenttiepoksi ja päällimmäisenä kerroksena pintamaaliksi sopiva sävytetty epoksimaali. Sen päälle voisi ruiskuttaa upotuksen kestävän polyuretaanimaalin, mutta retkipurjehtijan käyttöön riittävä pinnan laatu syntyy ilman sitäkin. Minulle on tärkeintä, että pinta on kestävä, huoleton ja suojaa veneen runkoa.  

Myrkyllistä tai myrkytöntä eliönestomaalia en ole vuoden 2004 jälkeen käyttänyt. Minun kokemuksellani se on sisävesillä vain rahan ja ajan hukkaa. Rannikollakin harkitsisin veneen pohjan puhdistamista kerran, kaksi kauden aikana, myrkkymaalien sijaan.