Siirry sisältöön

LähiTapiola tukee vesistöjen puhtaana pitämistä

Ympäristön hyvinvoinnista kiinnostuneet kansalaiset voivat nyt lainata roskapihtejä katujen ja rantojen omaehtoiseen roskien keruuseen Savo-Karjalan seitsemän kunnan alueella. LähiTapiola Savo-Karjala yhdessä ympäristöjärjestö Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa kannustaa yhdistämään konkreettisen ympäristötyön hauskaan ulkoilupäivään.

Pidä Saaristo Siistinä ry on hankkinut roskapihtejä kuntalaisten käyttöön LähiTapiola Savo-Karjalan myöntämällä avustuksella. Roskapihtejä voi käydä lainaamassa Mäntyharjun, Juvan, Savonlinnan ja Mikkelin kirjastoista. Roskapihtejä jaetaan myös Heinäveden, Parikkalan ja Rantasalmen kunnille, joissa roskapihtien sijainti on vielä selvitettävänä.

Pienroska ui katukaivosta vesistöön 

“Etenkin näin keväisin lumen sulamisvedet ja sateet kuljettavat pienroskaa kaduilta hulevesiverkostoja pitkin vesistöihin. Siksi katujen varsien siivoukset ovat juuri nyt ajankohtaisia ja hyödyllisiä. Kaikki roskat pois katujen varsilta ovat pois vesistöistä, joissa ne voivat päätyä kalojen ruuaksi, liuottavat myrkkyjään vesistöön tai muuten jäävät kasvattamaan luonnon roskakuormaa”, kertoo Siisti Biitsin ohjelmapäällikkö Julia Jännäri Pidä Saaristo Siistinä ry:stä. 

Pidä Saaristo Siistinä ry:n Siisti Biitsi -talkoo-ohjelma kannustaa kansalaisia siivoamaan lähirantansa omaehtoisesti kootussa ryhmässä tai vaikka ystävän kanssa ulkoillen.  Siistiibiitsi.fi(siirryt toiseen palveluun) -sivun kartalle kerätään tietoa järjestetyistä siivouksista. Talkoolaisten toivotaan raportoivan löytyneet roskat joko Siisti Biitsi -sovelluksella tai lomakkeella osaksi arvokasta, kymmenvuotista tietokantaa rantojemme tilasta.   

Siisti Biitsi -kummikouluohjelma – käytännöllistä ympäristöoppia

Siisti Biitsi -kummikouluohjelma(siirryt toiseen palveluun) tarjoaa peruskouluille ympäri Suomen mahdollisuuden sitoutua oman lähiympäristön vaalimiseen sekä maksuttoman oppimateriaalin että käytännön kautta. Kummikouluryhmä saa käyttöönsä maksuttomia ympäristöaiheisia tehtäviä, jotka täydentävät opetusta. Lisäksi ryhmä tai luokka siivoaa sovittua lähirantaa tai -ympäristöä kaksi kertaa vuodessa,   keväällä ja syksyllä.

Löytyisikö Heinävedeltä, Parikkalasta tai Rantasalmelta Pidä Saaristo Siistinä ry:n Siisti Biitsi -kummikouluohjelmaan sitoutuva koulu? Kummikoulu saa tukea ohjelman toteuttamiseen Pidä Saaristo Siistinä ry:n kummikoulukoordinaattorilta – sekä omat roskapihdit! 

Viime vuonna 2023 Siisti Biitsi -ohjelmassa raportoitiin yli 100 000 roskaa, joista tupakantumppeja oli lähes puolet.