Kartta näyttää roskaiset rannat ja mihin lähteä keräämään roskia
Suomen ympäristökeskuksen Rosgis-palvelu ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n Siisti Biitsi -ohjelma yhdistivät voimansa. Jatkossa näet Rosgis-palveluun roskaisiksi merkityt rannat myös Siisti Biitsi -kartalla ja mikä ranta kaipaa kipeästi siivousta.

Yhteistyö kannustaa rannoilla liikkuvia ilmoittamaan roskahavainnoistaan ja osallistumaan aktiivisesti ympäristön siistimiseen.
”Kun ihminen ilmoittaa rantaroskista Rosgis-palveluun(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), hän voi samalla välittää tiedon roskaisesta rannasta myös Siisti Biitsi -sovellukseen. Sieltä kuka tahansa voi valita siivousta kaipaavan rannan ja järjestää roskienkeruutalkoot”, kertoo tutkija Anna-Riina Mustonen Suomen ympäristökeskuksesta.
Rosgisiin on tehty jo lähes 1400 ilmoitusta roskaisista paikoista. Tietoa hyödynnetään erityisesti Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksessa roskaantumisen ehkäisemiseksi.
”Yhteistyö tekee roskaantumisen torjunnasta aiempaa vaikuttavampaa, koska havainnot voivat johtaa nopeasti konkreettisiin siivoustoimiin”, Mustonen sanoo.
Kerää ja raportoi rantaroskia – vaikutat Suomen vesistöluonnon puhtauteen
Roskien keräämisen lisäksi ihmiset osallistuvat kansalaistieteen tekemiseen, sillä keskeinen osa Siisti Biitsi -siivousta on raportoida kerätyt roskat Siisti Biitsi -sovelluksella tai paperilomakkeella.
Kerättyä roskadataa hyödynnetään esimerkiksi, kun pohditaan ympäristötoimien tehostamista jollakin tietyllä rannalla, jolla roskataan erityisen paljon.
”Lisäksi siivouksen yhteydessä kerätty roskadata konkretisoi luonnosta löytyvän roskan määrää ja laatua roskien kerääjille. Roskalukuja voidaan jakaa myös kunnille ja kaupungeille erityisen roskaisten alueiden tunnistamiseksi”, kertoo ohjelmapäällikkö Julia Jännäri Pidä Saaristo Siistinä ry:stä.
Kun kansalaiset raportoivat keräämiään roskia, he täydentävät Suomen virallisten rantaroskaseurantojen tuloksia. Siten he auttavat arvioimaan roskaantumisen syitä ja lähteitä, sillä virallisia roskaseurantoja ei voida tehdä kaikilla Suomen rannoilla.
”Useiden vuosien ajalta kerätyt kansalaishavainnot yhdessä virallisten seurantatulosten kanssa auttavat arvioimaan, miten erilaiset roskaantumista ehkäisevät toimenpiteet, kuten EU:n muovidirektiivi, ovat purreet”, kertoo Jännäri.
Näin osallistut
- Huomasitko roskaisen rannan? Ilmoita havainto Rosgis-verkkopalveluun.
- Valitse, sopiiko kohde siivoustalkoisiin.
- Järjestä siivoustalkoot kyseisellä rannalla ja merkitse ne Siisti Biitsi -karttaan.
- Raportoi kerätyt roskat Siisti Biitsi -sovellukseen.
Lisätiedot:
Ohjelmapäällikkö
Julia Jännäri
040 455 7251 julia.jannari@pssry.fiSiisti Biitsi -ohjelma | Rantaroskaseurannat