Jenni Räinä
Jenni Räinä on Oulussa asuva toimittaja ja kirjailija. Hänet tunnetaan useista ihmisen ja luonnon yhteyttä käsittelevistä tietokirjoista, kuten Finlandia-palkitusta yhteisteoksesta Metsä meidän jälkeemme. Räinä rakastaa kotiseutunsa Pohjois-Pohjanmaan mystisiä aapasoita ja nostaa uusimmassa romaanissaan näyttämölle ojitus-Suomena tunnetun maiseman eilisestä tämän päivän ekokriisiin.
”Suo on kostea ekosysteemi, jossa haihdunta on sadantaa pienempi, ja jonka kasvien jäännöksistä muodostuu turvetta.” Näin kertoo Wikipedia. Mutta kun kysyy suosta kirjailija Jenni Räinältä, saakin yllättävän vastauksen.
– Minulle suo on mysteeri. Se on arkisto menneestä elämästä.
Suossa Räinää kiehtoo sen kyky säilöä jälkiä tuhansien vuosien ajalta ja kertoa suhteestamme luontoon.
– Olemme nähneet suon vain pintana ja hyödynnettävänä materiaalina, emmekä me ihan vieläkään ymmärrä sen hidasta prosessia ja vaikutusta ympäröivään luotoon, Räinä toteaa.
Tietokirjojen ohella Räinä oli aikaisemmin kirjoittanut proosaa lähinnä pöytälaatikkoon. Vähitellen alkoi herätä henkiin fiktiivinen hahmo, joka kulkee Pohjois-Pohjanmaan teitä matkalla ostamaan hevosta. Syntyi kolmekymppinen, suurkaupunkien painetta pakeneva Juho, jolla on palo vastata ekologiseen kriisiin ja parantaa maailmaa. Näyttämöksi piirtyi tyhjenevä maaseutu ja työkaluiksi ojitetut suot. Kesällä 2022 julkaistiin Räinän ensikoisromaani Suo muistaa.
– Kirja alkoi muodostua jo ennen IPCC-raporttia (eli hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin raporttia), vuonna 2017. Tuolloin puhe ympäristöteoista ei ollut vielä valtavirtaa niin kuin nyt, vaikka oli kiire ilmastokriisin kanssa. Tuska tästä ristiriidasta sysäsi liikkeelle kirjan päähenkilön Juhon.
Suon tehtävä
Suomi on ojituksen maailmanennätysmaa, ja Räinän kotiseutu Pohjois-Pohjanmaa on Suomen soisinta aluetta. Yli puolet maakunnan pinta-alasta on ollut suota, jota on ajan mittaan ohitettu pelloiksi ja metsiksi – osa onnistuneesti, osa vähemmän onnistuneesti. Kaikella muokkauksella on ollut vaikutuksensa ympäristöön.
Vesistöjen kannalta suon tehtävä on kerätä ja suodattaa ympäröivät vedet. Suo on kuin sieni, jonka läpi vesi kulkee ja jatkaa puhdistuneena eteenpäin.
– Kun me muutamme suon omaa mekanismia ja kuivaamme sitä, vaikuttaa se sekä suon alkuperäiseen ekosysteemiin että vesiin sen ympärillä. Ennen kuviteltiin, että ojitus aiheuttaa ravinnepiikin vesistöihin, mutta että päästöt pienenevät vuosien varrella. Uudet tutkimukset osoittavat päinvastoin. Kun turve kuivuu, päästöt vain kasvavat.
Eläinten ja kasvien kannalta suon tehtävä on tarjota koti ja ravinto monille lajistoille.
– Marjoista suolla viihtyvät muun muassa karpalot, hillat ja kihokit. Hanhet ja kurjet palaavat soille vuosi toisensa jälkeen. Suolla elää myös valtava määrä hämähäkkejä, perhosia, sisiliskoja ja siellä aterioivat monet eläimet kuten karhut, Räinä luettelee.
Saappaat jalkaan ja lähisuolle!
Vaikka kaksi kolmasosaa Suomesta on ollut suota, ja suot ovat vaikuttaneet elämäämme monella tapaa, ovat ne silti jääneet suurelle osalle kansaa vieraammiksi metsien ja järvien rinnalla.
– Suo ei tee itseään tykö kuten vaikka järvi, jonne voi mennä uiskentelemaan. Suo vaatii luonnossaliikkujalta enemmän tietoista halua pysähtyä tarkkailemaan sitä ja nähdä sen piirteet.
Räinälle suo on ollut luontainen ympäristö lapsuudesta lähtien, mutta monelle mielikuvat soista voivat olla tarujen värittämiä ja pelottaviakin. Ne tuntuvat rajoittavan monen retkeilyä edelleen. Räinän mukaan suonsilmät ja suohon uppoamiset ovat kuitenkin suurimmalta osin legendaa, ja hän kannustaakin vetämään saappaat jalkaan ja suuntaamaan omalle lähisuolle. Suokonkari vinkkaa, että märillä mättäillä voi liikkua ilman pitkospuitakin esimerkiksi pitkiä keppejä tukena kantaen ja tarvittaessa siltana käyttäen – maastokarttaa unohtamatta.
– Elämys voi olla valtavan suuri, vaikka kohde olisi ihan lähellä, kunhan se rikkoo sitä arkista kulkureittiä, Räinä kannustaa.
Yksi Räinän kimuistoisimpia suoseikkailuja on ystävänsä kanssa tekemä vaellus kotiseutunsa Kuivaniemen pohjoispuolella leviävälle Litokairan soidensuojelualueelle. Ystävykset suunnistivat maastokartan avulla viisi kilometriä suon keskellä sijaitsevaan autiotupaan. Siellä he viettivät muutaman päivän ja yön.
– Reissu jännitti samalla tavalla kuin aikoinaan tehdyt pitkät kaukomatkat. Ja välillä me eksyttiin ja sadekin meidät kunnolla kasteli, mutta se oli aivan ihana kokemus ja paikka, jonne aion ehdottomasti mennä uudelleen.
Retkeillessään vuorostaan soilla talousmetsien keskellä Räinä harrastaa ”tietoista luonnon katsomista”.
– Samalla voi tarkkailla meneekö siellä ojalinjoja ja miten ne ovat vaikuttaneet suohon. Voi miettiä, millainen suo on nyt ja millainen se on kenties ollut ennen.
Aapa kuin meri
Aapasuo on Räinälle tutuin ja rakkain suotyyppi, sillä niitä pääasiassa Pohjois-Pohjanmaan suot ovat. Niiden avarassa laajuudessa on jotain merta muistuttavaa.
– Aukea voi jatkua useamman kilometrin. Jossain vaiheessa kirjani työnimi olikin Suon horisontti, sillä aapasuon laidalla voi ikään kuin nähdä suon horisontin, Räinä kuvailee.
Toinen tärkeä ympäristö Räinälle on Perämeri, jonka erityisestä luonteesta hän pitää. Hän kuvailee Perämerta helpoksi ja lähestyttäväksi mereksi sen pitkälle jatkuvien matalien rantojensa vuoksi.
– Perämeri antaa taivaalle hyvin tilaa, ja se on suht kesy meri, jos vertaa tyrskyäviin valtameriin. Kaikkein hienointa on, kun talvella käy auringonlaskun aikaan jäällä kävelemässä – se on ihan maailmanluokan nähtävyys!
Oltiin sitten suolla tai merellä, Räinä kuvailee luontosuhdettaan aktiiviseksi ja pohdiskelevaksi. Hän kokee luonnon maadoittavan vaikutuksen.
Harkitumpi huominen
Suo muistaa -romaania kirjoittaessaan Räinä on pohtinut paljon, miten turhankin tehokkaita ja nopeita me ihmiset olemme liikkeissämme. Hän toivoo harkintaa, monitahoisia keskusteluja ja pitkäkantoisia päätöksiä.
– Aikoinaan, kun metsiä hakattiin hirveästi ja metsänkasvu hiipui, piti saada nopeasti uusia metsiä ja silloin alettiin ojittaa ”täysillä”. Ei silloin ole ymmärretty seurauksia loppuun asti. Nyt näen vähän samaa hätää vihreän energian suhteen, kun rakennetaan laajoja tuulivoimalapuistoja kovalla vauhdilla. Itse toivoisin, että pysähdyttäisiin sen kokonaiskuvan äärelle ja katsottaisiin, mikä on se kokonaisvaikutus tietyllä alueella luontoon ja maisemaan, ettemme toistaisi vuosikymmenestä toiseen samoja virheitä.
Yhteisöjen tasolla puhuttaessa Räinä vetoaa kaupunkeihin, seurakuntiin ja äänestäjiin, jotta metsien hakkuita ja luontokatoa saadaan hillittyä.
– Ensimmäisenä pitäisi suojella kaikki luonnontilaiset valtion omistamat metsät. Viheralueiden hyötyjen mittaamiseen ei riitä raha. Ne lisäävät asukkaiden hyvinvointia, muun muassa tuomalla terveysvaikutuksia. On tutkittu, kuinka metsässä oleskelu laskee verenpainetta, alentaa stressihormonien määrää ja antavat mikrobikylpyjä, jotka vahvistavat vastustuskykyämme. Metsässä ihminen on irrallaan ympäröivistä vaatimuksista, mitä ihmisyhteiskunnassa on.
Yksilötasolla puhuttaessa Räinä antaa konkreettisen neuvon, jota jokainen voi soveltaa arjessaan.
– Käyttäkää kaikkea pidempään: puhelinta, akkua, vaatteita, vanhaa kesämökkiä… Sen sijaan, että lanataan kaikki alas ja aloitetaan aina rakentaminen alusta, tulisi kunnostaa ja korjata.