Siirry sisältöön

3033 kertaa kiitos – Posankka Race keräsi ennätyspotin Itämeren hyväksi

Pidä Saaristo Siistinä ry:n ja Turun virallisen kaupunkieläimen Posankan yhteinen hyväntekeväisyystempaus järjestettiin jo viidennen kerran sunnuntaina 20.9. osana Turun päivän ohjelmaa. Posankka Racessa Aurajokeen molskahti peräti 4 000 kylpyposankkaa, joiden adoptiot kerryttivät ennätyksellisen 30 330 euron lahjoituspotin. Summa ohjataan Pidä Saaristo Siistinä ry:n konkreettisiin ympäristötekoihin sekä ympäristökasvatustyöhön. Yhdistyksen Siisti Biitsi -ohjelmalla vahvistetaan lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia sekä luodaan uskoa siihen, että Itämeren tulevaisuus on myös heidän käsissään.

Suuri kiitos jokaiselle posankan adoptoineelle, lahjoittajalle, tapahtuman kumppanille ja mukana olleelle. Posankko adoptoitiin tänä vuonna ennätykselliset 3033 kappaletta. Yhdessä saimme jälleen aikaan konkreettisia tekoja puhtaampien vesistöjen puolesta.

Tämän vuoden Posankka Race(siirryt toiseen palveluun) -kisan kymmenen nopeinta posankkaa olivat: 1474, 2028, 1314, 3362, 2205, 3549, 2407, 2512, 1417 ja 2534. Onnittelut voittajille!

Pidä Saaristo Siistinä ry ottaa yhteyttä kymmenen nopeimman posankan adoptoineisiin henkilöihin henkilökohtaisesti. Heidät palkitaan diplomein, ja lisäksi he saavat pitää oman kisaposankkansa.

Erityiskiitokset yritystukijoillemme: Cafe Ankka, Herkkunuotta, Aurasoutu ry, Turun tuomiokirkkoseurakunta, Voiveljet ja Weggo/Turun Rantaravintolat.

Vielä kerran lämmin kiitos myös tapahtuman mahdollistaneille yhteistyökumppaneillemme: Posankka-tuotteita tuottava turkulainen yritys Playsophia Oy, Turun Ydinkeskustayhdistys – Turku Center, Turun kaupunki, Turun Kaupunginteatteri, Turun Meripelastusyhdistys, Turku AMK, DSV, MAU Agency, Panda Turva Oy, Turku Audio sekä Nostopalvelu J. Simola Oy.

Lahjoituksilla vahvistetaan lasten ja nuorten luontosuhdetta ja tulevaisuususkoa

Tänä vuonna Posankka Racen lahjoituspotti käytetään Pidä Saaristo Siistinä ry:n ympäristökasvatustyöhön lasten ja nuorten parissa. Yhdistyksen Siisti Biitsi -ohjelma(siirryt toiseen palveluun) tekee konkreettisia ympäristötekoja puhtaamman Itämeren puolesta, liikuttaa lapsia ja nuoria lähiluontoon ja vahvistaa heidän toimijuuttaan ja vaikutusmahdollisuuksiaan.

– Lasten ja nuorten hyvinvointi nivoutuu tiiviisti yhteen ympäristön ja luonnon kanssa. Kun lapsi tai nuori pääsee itse tekemään, osallistumaan ja näkemään oman toimintansa vaikutukset lähiympäristössä, ympäristöasiat eivät jää vain huolen aiheiksi. Pienikin teko voi olla kokemus siitä, että minä voin vaikuttaa, ja sillä on merkittävä vaikutus lähivesistöjen kautta koko Itämeren hyvinvoinnille, kertoo Siisti Biitsi -ohjelmapäällikkö Julia Jännäri Pidä Saaristo Siistinä ry:stä.

Yhteistyö Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n kanssa tarjoaa alueen lapsille ja nuorille mahdollisuuden tehdä konkreettisia ympäristötekoja omassa lähiluonnossaan Saaristomeren alueella.

– Tutkimusten mukaan esimerkiksi nuorten tulevaisuususko on heikentynyt. Tässä ajassa on tärkeää yhdistää erilaisia näkökulmia, osaamista ja yhteistyötä yli perinteisten toimintarajojen. Meitä yhdistää halu tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa omassa ympäristössään ja rakentaa sitä kautta uskoa omaan tulevaisuuteensa, sanoo Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry(siirryt toiseen palveluun):n toiminnanjohtaja Miia Hänninen.

Turun pormestari Piia Elo, PSS ry:n toiminnanjohtaja Katja Rytkönen ja Turun Kaupunginteatterin näyttelijä Stefan Karlsson.
Kiitos juontajille: Turun pormestari Piia Elo, PSS ry:n toiminnanjohtaja Katja Rytkönen ja Turun Kaupunginteatterin näyttelijä Stefan Karlsson.