Siirry sisältöön

Oppia ja ympäristötietoutta aloittaville moottoriveneilijöille

Pidä Saaristo Siistinä ry ja Jyväskylän Veneseura ry järjestävät yhdessä koulutustapahtuman aloitteleville moottoriveneilijöille. Toista kertaa järjestettävässä tapahtumassa vesille lähteviä opastetaan turvalliseen vesillä liikkumiseen sekä ympäristöasioihin.

Kun mieli vie vesille ja alla on uusi moottorivene, on monenlaista asiaa vesillä liikkumisesta hyvä tietää. Oman kulkupelin hallinta on pääosassa, mutta kun vene starttaa, ei sillä voi miten vain huristella. Järvellä on sääntöjä ja liikennemerkkejä, joita tulee noudattaa oman ja yleisen turvallisuuden vuoksi. Vaikka veden pinta on sileä tai tuulisella säällä möykkyinen, kätkee se sisäänsä virtauksia, matalikkoja, kivikkoja ja pyydyksiä, joista on hyvä tietää. Sen lisäksi vesillä kulkee muitakin erilaisilla ja -kokoisilla menopeleillä. Lisänsä vesistöretkeilyyn tuo vielä alati vaihtuva sää.

– Aloittavan veneilijän on hyvä hankkia osaamista kouluttautumalla. Pienelläkin veneellä kulkiessa on hyvä hallita kulkupelinsä, tietää kuinka vesillä liikutaan ja saada käytännön oppia vertaisilta. Näin vältetään vaaratilanteita ja estetään suuriakin vahinkoja. Yhteisöllisyyden merkitys kasvaa, kun ollaan vesillä – kaikkea voi sattua ja silloin apu on tärkeää”, sanoo Kimmo Juutilainen, veneilykouluttaja, Jyväskylän Veneseura ry.

Mikä sen mukavampaa, kun pakata retkieväät mukaan ja lähteä vesille. Esimerkiksi Päijänteellä on tarjolla hyviä kaikille avoimia retkisatamia ja veneseurojen jäsenille seurojen kohteita, joissa vierailla. Vaikka meitä ohjaa jokamiehenoikeudet ja voimme rantautua luonnonsatamiin, on rakennetussa satamainfrassa tarjolla veneilijöille tärkeitä palveluja, kuten nuotiopaikkoja, roskiksia ja huusseja.

– Erityisen tärkeää niin vesillä kuin retkisatamissa on toisten huomioon ottaminen! Laituriin mahtuu mukavasti kaikki eikä saunan lauteillakaan tule kinaa, kun annamme tilaa kaikille tulijoille. Nuotiopaikoilla ja grillikatoksissa voi syntyä mukavaa kokemusten vaihtoa, kun olemme hyvällä mielellä ja kunnioitamme muita kulkijoita”, toteaa Jouni Liukkonen, PSS ry:n huoltoaluksen M/S Roopettaren kippari.

Ympäristöstä huolehtiminen on järvellä vähintään yhtä tärkeää kuin mantereellakin. Vielä saamme nauttia puhtaasta järviympäristöstä Päijänteellä. Veneilijä voi omalta osaltaan huolehtia siitä, että makkarapaketit, karkkipussit ja muut roskat palautuvat takaisin kotiin kierrätykseen tai päätyvät retkisatamien roskapisteisiin. Näin voimme jatkossakin nauttia puhtaasta järviluonnosta.

Vinkkejä jätteen vähentämiseen veneillessä

  1. Valitse jo kaupassa mahdollisimman vähän pakattuja tuotteita. 
  2. Käytä omaa ostoskassia. Suosi lähiruokaa ja kauden satoa.  
  3. Pakkaa elintarvikkeet mahdollisuuksien mukaan kestäviin ja pestäviin rasioihin.  
  4. Hanki veneeseen pestävä astiasto, vältä kertakäyttöastioita ja -rasioita. 

Aloittavien moottoriveneilijöiden koulutus Säynätsalon Juurikkasaaressa 24.5. Lisätietoja Kimmo Juutilainen/JVS, kimmo.juutilainen@jvs.fi.